Olen siis reilu parikymppinen agrologin opintoja Helsingissä päättävä opiskelija. Vauvasta asti intohimoni on ollut muuttaa kauas pois täältä mihin olen syntynyt ja pitää omalla pihalla muutamaa hevosta ja ehkä muitakin eläimiä, vaikka päivätyöni olisikin muualla. Avomieheni on jutussa mukana ja tässä muutaman vuoden päästä olisikin suunnitelmissa vakavissaan ruveta etsimään sitä unelmatilaa.
Pääkaupunkiseudun kasvatteja ovat kuitenkin myös vanhempani. He ovat aina tukeneet minua pyrkiessäni kohti unelmiani ja toistelleet että kun tarpeeksi tahtoo niin mihin vain pystyy, mutta nyt kun lähtöni pois täältä tuntuu ilmeisesti heistä olevan kortilla on kelkka kääntynyt.
Papatusta kuuluu siitä, ettei stadin kasvatti kykene selviytymään metsässä, ei mikään suhde semmoista eristystä kestä ja eihän mistään pikkukylästä saa töitäkään!
Olen vielä nuori, elämänkokemusta ei ole karttunut paljon enkä osaa oikein puolustaa itseäni sillä kokemusta ja faktoja löytyy heikonlaisesti ja vanhempani käyttävät sitä aseena minua vastaan. Lukijan kannalta tilanne saattaa kuulostaa siltä kuin 14-vuotias pyytäisi saada muuttaa pois kotoa, eli lapselliselta ja typerältä, mutta toivoisin että joukostanne löytyisi joku joka ehkä pystyisi ymmärtämään ja asettumaan tilalleni.
Tahtoisin siis kuulla faktoja ja tosielämän kokemuksia siitä että muuallakin selviää, eihän siellä muuten ketään edes asuisi.
Kyllä, vanhempani ovat sen tyylin stereotyyppisiä stadilaisia että puhuvat kuin kehä III:sen toisella puolella vilisi vain poroja ja eskimoita
Unelmaani pyrin vain toteuttamaan, mutta tuntuu että niin EU kuin muukin maan kehitys on johtamassa siihen ettei pientilan pito satojen kilometrien päässä helsingistä ole taloudellisesti mahdollista. Kiitos siis niille jotka viitsivät asiallisesti vastata!