Sivu 3/4
Re: Syysviljojen perustaminen
Lähetetty: 29 Heinä 2008, 09:26
Kirjoittaja Köysti
Ei kai sitä lajiketta mihinkään enää jalosteta jos ollaan niin pitkällä että nimikin on jo annettu? Jalostustyö on silloin jo tehty. Joku toinen Borealin lajike on sitte asia erikseen.
Noista lakoprosenteista johtuen onkin hyvä ottaa vaihtoehdoksi, myös Pohjanmaalle, Magnifik, jonka talvenkestävyys on sama kun Urholla mutta korrenlujuus aivan eri luokassa.
Borealin miesten puheista ainakin sai sellaisen kuvan, että kehitys on vielä kesken. Ilmeisesti vuoden 2006 talvenkestävyys on vasta vakuuttanut kasvinjalostajat siitä, että kasvia kannattaa kehittää eteenpäin. He eivät sanoneet mitään aikatauluistakaan. Erään uutuusohran osalta heillä oli jo aikataulu selvänä ja siementä lisätään parhaillaan.
Ilman muuta Magnifik on hyvä vaihtoehto, joka ainakin itselleni kelpaa. Viljelyvarmuutta kuitenkin luonnollisesti haluaisi aina paremmaksi. Se on kuitenkin aina jännittävää siinä vaiheessa, kun esim. tammikuussa pamahtaa lumettoman maan aikaan kahdenkymmenen asteen pakkaset.
EDIT: Se, että lajikkeella on nimi saattaa johtua ainoastaan siitä, että jalostusainesta on myyty Venäjälle. Tuo nimikin sopii hyvin venäläiseen suuhun.
Re: Syysviljojen perustaminen
Lähetetty: 15 Elo 2008, 22:53
Kirjoittaja Köysti
Hei taas,
Olemme nyt sitten alustavasti päättäneet hankkia Magnifikia tänä syksynä ja kylvää sen ohran jälkeen. Ei ole parempaakaan esikasvia niin pakko aloittaa näin. Nyt vaan tarvis kokemuksia siitä, onko se todellakin niin kovaa uhkapeliä kylvää ohran jälkeen lautasmuokattuun maahan?
Ainakin Väderstadin kevytmuokkausoppaassa varoitellaan siitä. Yhtenä koevuotena onnistui todella hyvin ja toisena taas merkittävä satotappio kyntöön verrattuna. Olisihan se varminta kyntää ja sen jälkeen lautasmuokata tai kylvää mahdollisesti suoraan kynnökseen, mutta kyllähän siihen aikaa menee tosi paljon.
Re: Syysviljojen perustaminen
Lähetetty: 15 Elo 2008, 23:22
Kirjoittaja aurajokilaivuri
Köysti kirjoitti:Hei taas,
Olemme nyt sitten alustavasti päättäneet hankkia Magnifikia tänä syksynä ja kylvää sen ohran jälkeen. Ei ole parempaakaan esikasvia niin pakko aloittaa näin. Nyt vaan tarvis kokemuksia siitä, onko se todellakin niin kovaa uhkapeliä kylvää ohran jälkeen lautasmuokattuun maahan?
Ainakin Väderstadin kevytmuokkausoppaassa varoitellaan siitä. Yhtenä koevuotena onnistui todella hyvin ja toisena taas merkittävä satotappio kyntöön verrattuna. Olisihan se varminta kyntää ja sen jälkeen lautasmuokata tai kylvää mahdollisesti suoraan kynnökseen, mutta kyllähän siihen aikaa menee tosi paljon.
Tässä?
http://www.agrimarket.fi/Liitetiedostot ... _esite.pdf
Näytti muuten aika mielenkiintoiselta oppaalta noin muutenkin, vaikka tietysti olot etelä-ruotsissa vähän erilaisia.
Erityisesti tyvitaudeista varoitellaan ainakin tuossa:
http://www.kasvinsuojeluseura.fi/Tasapa ... fault.aspx
Voisikohan ajatella että sateisen kesän jälkeen kun tautipaine on muutenkin ollut suuri, kevytmuokkauksen riskit on kertaluokkaa isompia?
Re: Syysviljojen perustaminen
Lähetetty: 15 Elo 2008, 23:40
Kirjoittaja Köysti
Joo, tuossa oppaassa. Kirjassa oli monta hyvää huomiota, jotka on pitäny kyllä paikkansa oman kevytmuokkauskokemuksen mukaan. Jos nyt tuota kirjaa mukaillaan niin periaatteessa onnistuneen kevytmuokkauksen edellytykset (kunnollinen silppuri puimurissa) kyllä löytyy. Jos nyt vain tekis niin kuin tuossa neuvotaan ja heti puinnin jälkeen kävis samalle iltaa ajamassa kevyen pintamuokkauksen ja sitten puintitappiojyvien idätyksen jälkeen toinen syvempi käsittely ja kylvö. Sitten kai on tehty niin hyvin kuin ilman kyntöä on mahdollista?
Re: Syysviljojen perustaminen
Lähetetty: 16 Elo 2008, 00:38
Kirjoittaja Radon
Jos haluat kunnon lopputuloksen niin kynnä, maksaa kyllä itsensä takaisin sadossa vaikka sitten vähän aikaa ottaakin.
Re: Syysviljojen perustaminen
Lähetetty: 16 Elo 2008, 12:03
Kirjoittaja jk
Urhoa tuli hommattua reilulle 10ha. Perustaminen myös ohran sänkeen... Itse taidan tehdä pienimuotoisen kokeen tuosta muokkauksesta. Syysvehnät tulevat kahdelle vierekkäiselle lohkolle, joista toisen luultavasti koitan kyntää ja toisen ajan lautasella! Näkeepähän sitten käytännön eron kynnetyn ja lautasmuokatun välillä!
Re: Syysviljojen perustaminen
Lähetetty: 16 Elo 2008, 19:29
Kirjoittaja SS
Juu nyt sitten on Magnifikin toinen vuosi; nyt testattuna kevytmuokattuun, takana. Satotaso juuri ja juuri 3000. Saunakukkaa aivan mahdottomasti, koska aukkoinen ja harva kevätkasvusto. OIkein hävetti katsoa tuota häpeäpilkkua aukealla. Saman kylän pelloissa on muitakin aukkoisia kasvustoja. Yksi pelto aukealla on ylitse muiden, oli aikainen lajike, eli epäilen Urhoa. Ei kai sekään mitään 8000 kiloa antanut , mutta 5 tonnia siltikin. Eli kyllä sitä alkaa jo vahvistua viidentoista vuoden yritysten jälkeen käsitys, että:
- vain yhden kerran syysvehnää samalle lohkolle
- ei syysvehnää kevätvehnän jälkeen, jossei nyt sitten jonnekin etelärinteeseen
- kyntö alle, eikä märkään kannata kylvää, juuret jäävät huonoiksi fliittaantuneessa maassa, eikä talven jälkeen löydy oraan orasta
- kaksi tuhoeläinruiskutusta syksyllä, toinen 1-3 lehtiasteella, toinen pensastumisvaiheessa lämpimänä syksynä
- helmikuun +15 asteen kevätpäivien jälkeen ei silti tartte odottaa vehnistä mitään, vaikka kaiken olisi tehnyt "by the book".
- kotimaisten lajikkeiden talvenkestävyys tiukassa paikassa edelleenkin hyvä.
Vertailuksi eilen puitu Zebra kevätvehnä, kevätkuivuuden surkastamana tuottaa silti sen 4300-4500 kiloa, yli 80 kiloista viljaa, ja kyseessä vieläpä oli ruiskutusten nollaruutu, vaikkakaan ei tarkoituksellinen. Mutta tämä näyttää nykyisten vaatimattomien kevätvehnien selviytymiskyvyn eteläisen Suomen kuivina ja aikaisina kesinä.
-SS-
Re: Syysviljojen perustaminen
Lähetetty: 18 Elo 2008, 21:14
Kirjoittaja traktorikuski
Ruista meinaan kylvää lopetetuun kesantoon. Nyt kun on märkää, kanataisko kyntää nyt vai jättää kyntöhomma ihan päivää ennen kylvöä?
Re: Syysviljojen perustaminen
Lähetetty: 18 Elo 2008, 22:09
Kirjoittaja claas58
Kyllä minä kyntäisin nyt jos on aikaa. Jos tulee jonkunlainen poutajakso niin kynnös kuivaa ja saa kylvettyä. Ja jos ei saa niin kylvää kevätviljaa.
Re: Syysviljojen perustaminen
Lähetetty: 18 Elo 2008, 22:40
Kirjoittaja masto
Kyntö ehdottomasti paras koska silloin maahan jää vesitilaa eikä ala niin helposti maa tulvia. Kevytmuokattu voi sopia hyvin läpäiseville rinnemaille ja sellaisille vuosille kun vettä ei sada niin paljon.
En usko että muutamat perättäiset vuodet haittaavat. Ennemminkin sitten syyttäisin pelkän salpietarin käyttöä jolloin voi tulla puutetta fosforista tai kalista. Mutta pitää ottaa huomioon että kaikki maat ei todellakaan sovi syysviljalle.
Re: Syysviljojen perustaminen
Lähetetty: 18 Elo 2008, 22:55
Kirjoittaja SS
masto kirjoitti:......En usko että muutamat perättäiset vuodet haittaavat. Ennemminkin sitten syyttäisin pelkän salpietarin käyttöä jolloin voi tulla puutetta fosforista tai kalista.
Vaikka itse käytän Puutarhan Y 3 tai Hiven PK tms syksyllä, on peräkkäisviljely vaikeuksien keräämistä ja varsinkin "kasvuohjelmatäpinälle" varma pettymys : Kasvusto saa jo syksyllä jonkinnäköisiä lehtilaikkuja, kesällä tulee valkoisia korsia, kahutähkiä, niittynurmikka ja/tai luoho lisääntyy holtittomasti, vaikka kemiallisesti eli tautiainekeskeisesti viljelisikin, semmoinen uskomaton rehevyys, mikä syysvehnässä ja rukiissa on esim. kesannon jälkeen , jää puuttumaan.
Mutta jos ei havittele kuin sitä 3000 kg, voi syysvehnää laittaa 20 vuotta peräkkäin. Ainakin maa on helposti muokkautuvaa, ei tarvii kokkaroitumista pelätä. Ohra se pahin syksyllä kyntömuokata on, joskus on semmosta 50 litran kokoista lohkaretta jota ei saa rikki edes traktorilla päältä ajamalla.
-SS-
Re: Syysviljojen perustaminen
Lähetetty: 19 Elo 2008, 00:12
Kirjoittaja masto
SS kirjoitti:
Vaikka itse käytän Puutarhan Y 3 tai Hiven PK tms syksyllä, on peräkkäisviljely vaikeuksien keräämistä ja varsinkin "kasvuohjelmatäpinälle" varma pettymys : Kasvusto saa jo syksyllä jonkinnäköisiä lehtilaikkuja, kesällä tulee valkoisia korsia, kahutähkiä, niittynurmikka ja/tai luoho lisääntyy holtittomasti, vaikka kemiallisesti eli tautiainekeskeisesti viljelisikin, semmoinen uskomaton rehevyys, mikä syysvehnässä ja rukiissa on esim. kesannon jälkeen , jää puuttumaan.-SS-
'
Tjaa, kyllä mulla on tavoitteena 5-6 tonnia. Ei se ihan aina onnistu. Usein miten keväällä on vielä hyvät oraat, kuten tänäkin keväänä mutta sitten tapahtuu jotain. Tässäkin ketjussa mainittu kevään apulantalevitys on elintärkeä, muuten jää tähkät lyhyiksi. Tänäkin vuonna ei suuria aukkoja pellossa ole mutta tähkät todella lyhkäsiä johtuen kuivuudesta ja ravinnepulasta. Ensi keväänä olisi mielenkiintoista kokeilla ruiskuttaa ureaa lehtiin jo ennen pintalevitystä. Itellä ei tauti ole niinkään vaivannut, ennemminkin saunakukka on helposti riesana. Tuholaisia en ole ruiskuttanut ikinä muista kuin rypsistä!?
Re: Syysviljojen perustaminen
Lähetetty: 19 Elo 2008, 08:39
Kirjoittaja Rubinjo
Saunakukka ei ole ongelma aukkoisessakaan kasvustossa syysviljoilla kun käyttää Allya tai Ally Classia. (Pohjavesialueet yms. asia erikseen.)
Re: Syysviljojen perustaminen
Lähetetty: 19 Elo 2008, 08:50
Kirjoittaja keke66
Rubinjo kirjoitti:Saunakukka ei ole ongelma aukkoisessakaan kasvustossa syysviljoilla kun käyttää Allya tai Ally Classia. (Pohjavesialueet yms. asia erikseen.)
Kuulin yhdeltä viljelijältä, että oli keväällä rikkaruiskutukset viivästyneet jostain syystä ja ruis oli päässyt venähtämään turhan pitkäksi. Bernerin kasvinsuojeluneuvonnasta oli kuitenkin sanottu, että voi vielä ruiskuttaa. Oli neuvottu laittamaan 3 tablettia Expressiä hehtaarille, on kuulemma hellävarainen aine. Teho oli tosi hyvä, saunakukkaa ei ollut yhtään eikä juurikaan muitakaan rikkoja ja ruis on tosi komeaa.
Re: Syysviljojen perustaminen
Lähetetty: 19 Elo 2008, 09:28
Kirjoittaja SS
Rubinjo kirjoitti:Saunakukka ei ole ongelma aukkoisessakaan kasvustossa syysviljoilla kun käyttää Allya tai Ally Classia. (Pohjavesialueet yms. asia erikseen.)
Niin , Allyn teho havaittiin jo ensimmäisenä markkinoilletulovuonna. Syysvehnämaat, jotka selviävät talvesta lähinnä rinteillä, ylängöillä ja hietaisemmilla mailla, ovat yleensä pohjavesialueita. Ei siellä kuranotkelmassa pohjaveteen mitään mene, ne kertymäalueet on vesipiirin kartassa juuri niitä korkeampia kohtia.
Eri asia on, noudatetaanko noita.
Muutamankymmen vuoden päästä ehkä noudatetaankin. Nykyään "laittavat vaan viljelymuistiinpanot luovasti" , että sinne tasasen kevätvehnälle juu on Allya laitettu ja sitten vaan Expressiä sinnen syysvehnälle. Joo joo. Uskottava se varmaan sit on.
-SS-